Outojen, merkillisten, feminiinisyyttä kaikuvien ruumiiden maiseman ja maaston keskeltä

Seireenien laulu on työn alla oleva näyttämöteos, joka tulee ensi-iltaan Omapohja-näyttämölle 4.10.2024. Tämä artikkeli avaa teoksen taustaa ja koreografi-koollekutsujan ajattelua teoksen tekemisestä.

Teoksessa työstämme feminiiniä ääntä, ruumista ja tilaa. Lähestymme feminiiniä laatuna ja energiana, joka ei liity vain naiseksi itsensä identifioiviin, vaan toimii aktiivisena voimana kaikkialla. Feminiini sysätään usein syrjään, ja edelleenkin hiljennetään - tai se hiljentää itsensä, koska se on opetettu siihen. Feminiinin vaientamisen historia on yksi tärkeä motiivi toteuttaa tämä teos. Keskeinen kysymys työskentelyssämme on siis: Mitä jos otamme feminiinin vakavasti ja annamme sille tilaa?

Kuva: © Giovanni Ambrosio/Black Spring Graphics Studio, black-spring-graphics.com

FEMINIINI ÄÄNI JA RUUMIS

Feminiinin äänen ja ruumiin parissa työskentely on avannut valtavan merkityskentän, jossa tuntuu välillä vaikealta navigoida. Prosessissa olemme kurotelleet kohden feminiinisyyden kaikuja, ja oleskelleet muun muassa outouden, merkillisyyden sekä muuntuvaisuuden parissa. Helene Cixous jaottelee Purkauksia esseessään, joka on ollut inspiraationa työn muotoutumisessa, feminiini-maskuliini polariteetteja, kuten aktiivisuus/passiviisuus, kulttuuri/luonto ja kirjoitus/puhe (Cixous 2013, 71). Lisäksi hän kirjoittaa esseessä nesteisyydestä feminiininä laatuna vasten kiinteää ja pysyvää. Aiheen parissa työskentely tuntuu vievän jatkuvasti näiden polarisaatioiden pariin. Tämä on haaste ja jännite, joka ei ratkea, mutta sen äärellä tuntuu merkitykselliseltä olla. Polariteetteja on tärkeää haastaa ja rinnastaa uusin tavoin. Tuntuu, että haastamiset ja oudot rinnastukset voivat herättää olemisessa jotain uutta ja tuntematonta. Asiat voi hetkeksi mennä sijoiltaan, pois totutusta järjestyksestä. Kohden jotain tuloillaan olevaa, josta emme vielä tiedä mitään.

Olemme työstäneet teokseen ihmisäänistä muotoutuvaa kuoromaista äänikudelmaa, joka soi, muuntuu, ja väreilee läpi tilan ja ruumiiden. Olen kuulostellut ja ihmetellyt, miten ääni kulkee kehojen sisällä sekä liikkuu kehojen väleissä resonoiden eri materiaaleissa ja rakenteissa. Minua kiinnostaa ääni materiaalisena ja samaan aikaan immateriaalisena elementtinä, joka tulee koetuksi tuntoaistin ja kosketuksen alueella. Äänellä on värisyttelevä, tuntuva ja myös hoitava voima. Materiaalina se voi kuiskutella läsnäolijoiden korviin sekä vyöryä ruumiiden ylitse ja lävitse. Feminiini ääni herättää monenlaisia tunteita, välillä vaikeitakin. Kysymys onkin usein, että mistä vaikeus feminiiniksi miellettyihin ääniin tulee. Ehkä se on opittua vastustusta, ja eräänlaista eliminointia? Ääni on myös hyvin yksityinen ja intiimi asia, joka tulee kehon sisältä sen kosteista onkaloista. Äänen ulos päästämiseen voi liittyä jännitystä, häpeää ja pelkoakin, erityisesti jos on oppinut vaikenemaan. Toisaalta ääntely on jaettua kommunikaation kenttää, ja olemme todella taitavia lukemaan pieniäkin äänensävyjen muutoksia. Työskentelyssämme on ollut kiinnostavaa seurata näitä äänensävyn pieniä ja samalla valtavia suuria muutoksia ja sitä, miten yhdestä paikasta voi päästä pienellä nyanssin muutoksella nopeasti aivan toisenlaiseen maailmaan.

SEIREENI-MYYTIT JA NIIDEN VAIKUTUS FEMINIINIIN ÄÄNEEN

Tärkeä inspiraatio työlle ovat Seireeni-olennot sekä niihin liittyvät myytit, joihin olen uppoutunut vähän vahingossa. Nämä olennot olivat projektissa alunperin löyhä temaattinen tausta-ajatus, ja yksi osa feminiinin äänen maisemassa, jota halusin tutkia. Sattuma vei projektin kuitenkin tiiviimmin niiden pariin. Olin kesällä 2022 Italiassa toisen työn tiimoilta menossa residenssiin Napolin lähistölle ja vierailin ennen residenssin alkua Castel dell’Ovo -linnassa. Siellä opas aloitti kierroksen kertoen, että linna on rakentunut Seireeni Parthenopen kuolleen ruumiin haudalle, ja Napolin kaupunki saman Seireenimyytin ympärille. Hämmästyin, kiinnostuin ja aloin tutkia asiaa syvemmin. Nyt tietäen mistä etsiä, löysin ison arkiston tutkimusta asian parissa, jonka parissa jatkan varmasti vielä tämän projektin jälkeenkin. Olen myös myöhemmin viettänyt paljon aikaa samaisella alueella ja tehnyt retkiä paikkoihin, joissa seireenien sanotaan oleskelleen ja houkutelleen merenkulkijoita laulullaan. Tarinoita on monia, ja niissä seireenien lukumäärä, nimet sekä olomuoto vaihtelee kertojasta ja ajasta riippuen.

Seireeneissä minua kiehtoo juuri niiden ambivalentti, muuttuvainen ja ristiriitainen olemus. Seireenit ovat äänellisiä olentoja, jotka samaan aikaan ovat runollisia laulajia, suojelijahahmoja, kaikkitietäviä sanoin resitoijia sekä viettelyn ääniä. Ne ovat vuosituhansien ajan laulaneet, soittaneet, lumonneet, itkeneet, suojelleet, mykistäneet ja mykistyneet eri tarinoissa ja mytologioissa. Ne ovat vaeltaneet ajassa aaltoillen kuin vesi, tullen ja mennen eri muodoissa, lintu-kala-feminiini-hybrideinä. Ne ovat mukautuneet kussakin ajassa elävään suhteeseen feminiinin kanssa. Kulttuuriantropologi Elisabetta Moron mukaan Seireenien laulussa on läsnä yhteiskunnallisten sääntöjen tottelemattomuutta, patriarkaalisen järjestelmän uhkaa, sekä kiusaus vapautua patriarkaalisen säännöstön rajoituksista (Moro 2009, 104).

Seireeneissä kiteytyy teoksemme tematiikka, ja niissä on luettavissa miten feminiiniin on suhtauduttu eri aikoina. Nykyään Seireenien laulussa kaikuu se mikä kulttuurisesti mielletään vaaralliseksi ja ylijäämäksi. Filosofi Adriana Cavarero on kirjoittanut, että siellä missä on laulua, melodiaa ja ääntä, siellä on yleensä myös feminiinistä kokemusmaailmaa. Hänen mukaansa myytit seireeneistä viittaavat feminiinin äänen mahdollistamaan transgressiivisuuteen. Feminiiniä ääntä ja laulua ei voi kesyttää; se häiriköi järjen järjestelmää johdatellen toisaalle, toisenlaiseen olemisen järjestelmään (Cavarero 2005, 117-118, 122.)

SEIREENIEN MYKISTYMINEN

Palaten Cixous’n mainitsemiin binäärisiin polariteetteihin, kirjoitus/puhe ääripäihin istahtaa myös sanallinen/äänellinen binääri jaottelu, joka liittyy vahvasti Seireeneihin. Homeroksen kirjoituksissa Seireenit olivat lintuolentoja, jotka lauloivat sanoin tietävänsä kaiken. Viettelys tällöin oli ehkä enemmän tiedonjanossa, ja äänen soinnin lumossa. Ajan myötä Seireenit ovat muuttuneet kalamaisiksi merenneito-hahmoiksi, jotka laulavat äänin ilman sanoja. Samalla feminiinin viettelyksen fokus siirtyi äänestä ulkonäköön. Tämän voisi tulkita heijastelevan feminiinin äänen ja tiedon kuolemaa, sen hukuttautumista veteen.

Myös Platon on kirjoittanut Seireeneistä. Hän teoretisoi universumin harmoniaa, joka koostuu kahdeksasta sfääristä. Jokaisessa sfäärissä yksi Seireeni laulaa yhtä ääntä, niiden muodostaen yhdessä kosmisen harmonian. Adriana Cavarero kommentoi tähän, että kunkin Seireenin laulaessa yhtä ääntä, harmonia sitoo ne yhteen täydelliseksi, toistuvaksi ja säännölliseksi kokonaisuudeksi. Hänen mukaansa tämä harmonia vangitsee nämä vaarallisimmat äänelliset olennot, joita länsi on koskaan kuvitellut, ikuisiksi ajoiksi numeraalisten sääntöjen kuriin (Cavarero 2005, 161).

PROJEKTISTA

Seireenien laulu -esitys on osa Seireenien kaiut -projektia, joka käsittelee feminiiniä ääntä ja ruumista. Projekti on alkanut vuonna 2022 residenssityöskentelyllä Saaren kartanon sekä Vanhan kaivoksen residensseissä. Viime syksynä teimme osana työprosessia ulkotilassa kaksi erilaista esitystä. Seireenien kaiut rantakallioesitys jalkautui Helsingin Mustikkamaan sekä Vanhankallionkosken rantakallioille syyskuussa 2023. Esitys oli syklinen, luonnon rytmejä ja muotoja mukaileva kokonaisuus, joka asettui veden ja kallioiden äärelle. Toinen esitys oli Tekniikan museon pihapiirissä liikkuva esitys osana Drifts-festivaalia lokakuussa 2023. Nyt työmme jatkuu näyttämöesityksen muodossa, joka asettuu Omapohja-näyttämölle Helsingissä lokakuussa 2024.

Heli Keskikallio

Tekstissä käytetyt lähteet:

Cixous, Hélène. 2013. Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia. Käännös Heta Rundgren, Aura Sevón ja Tutkijaliitto. Tampere: Juvenes Print

Cavarero, Adriana. 2005. For more than one voice. Toward a Philosophy of Vocal Expression. Käännös Paul A. Kottman. Stanford, California: Stanford University Press

Moro, Elisabetta. 2019. Sirene. La seduzione dall’antichità ad oggi. Bologna: Società editrice il Mulino

Kuva: © Giovanni Ambrosio/Black Spring Graphics Studio, black-spring-graphics.com